Tämä on tarina Pukaman veljeksistä Tuomosta ja Torstista. Nämä kaksi ikämies veljestä elää kituuttavat vähäisen kansaneläkkeen varassa syrjäisellä pikkutilallaan.
Työeläkettä ei miehille ole koskaan kertynyt, miten oisi voinutkaan,
kun lähes ainoat työt ovat olleet kotitilalla tehdyt risusavotat ja polttopuun keruut, eikä isäukko suostunut aikoinaan poikiaan kouluttamaankaan. No, eipä pojilla liioin ollut lukupäätäkään

Vaikeasti dementoitunut 102-vuotias isäpappa elelee hoivakoti Loppukirissä.
Veljesten mielestä isä on turhankin hyvässä hapessa, kun lähtöä ei meinaa tulla
ollenkaan. Isä on aikoinaan itse saanut miljoonaperinnön, mutta sijoittanut sen
korkoa kasvamaan. Ikämies pojilla onkin kova pelko siitä, että eivät ehdi (lue kykene) tulevasta perinnöstä nauttimaan, kun äijästä ei henki lähde millään. 

Asiaa ei myöskään helpota poikia huomattavasti nuorempi sisar Aurora Pukama-Peräinen, joka on aina ollut iskän silmäterä ja korkeasti koulutettu. Kituuttamiseen suivaantuneet veljekset ovatkin hyvää kyytiä radikalisoitumassa ja nämä katkeroituneet miehet alkavat hautoa jotain hyvin dramaattista käännettä asioihin.
Nähtäväksi jää mihin kaikki johtaakaan varsinkin, kun isäukkokaan ei taida sittenkään olla niin dementoitunut, mitä esittää. 

Tähän esitykseen olen koittanut huumorin konstein tuoda esiin syitä siihen mikä kaikki voi johtaa radikalisoitumiseen ylipäätään ja toisaalta tuoda esiin myös paljon tapetilla ollutta hoiva-alaa huumorin konstein tosin sitäkin, vaikka aihe vakava onkin.
Kesäteatteri terveisin kohtapuoliin itsekin hoivaa tarvitseva
Seppo Holttinen